Nykyihmisen suurin ongelma lienee, kuinka pysyä onnellisena kaiken tämän yltäkylläisyyden keskellä? Elämiseen tarvitsee lopulta kovin vähän. Meillä täällä, missä kaikki on saatavilla, usein pelkkä päätös, että valitsee olla onnellinen riittää. Päätös sisältää sen onko onni tässä ja nyt vai löytyykö se jostain kauempaa. Jos onni on aina seuraavan mäen, mutkan tai vuoren takana ei elä onnellisesti vaikka kaikki olisi hyvin. Eli kyse ei ole päämäärästä pelkästään vaan myös matkasta. Olipa kyseesä 4 trädi reitti tai 8 sportti tai maailman korkein vuori tai elämä. Aina yhtä paljon kuin päämäärän tulee olla kirkas, tulee tämän muuvin tai herkän klipin tai siirtymisen leiristä toiseen tai päivän olla kirkas. Jos et tiedä miksi elät, voitko sanoa eläväsi? Miksi nähdä vaivaa, jos ei ole päämäärää? Itse olen jossain vaiheessa tajunnut sen, että olen oikeastaan jo matkalla perillä. Jo matkalla teen sitä mitä päämäärässä odottaa. Mitä se sitten on? Mitä minä teen? Ylistän luojaani ja Herraa Jeesusta Kristusta siitä mitä sain, saan ja tulen saamaan. Kun sydän on täynnä kiitosta niin sinne kovin vähän mahtuu katkeruutta, vihaa, tyytymättömyyttä ja epätoivoa. Elämä on kivaa ja kiitän siittä Kalliotani.
ps. pyörä pöllittiin tossa viikolla, mutta nyt se tuntuu jo kovin pieneltä murheelta. Herra on hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti