No way like No(r)way

Viikko alkaa olla pian täynnä siitä kun Norjasta poikain kanssa palattiin.
Sopiva hetki pienelle reflektiolle lienee paikallaan. Ensinnäkin opin paljon. Opin miten käytetään mutteri pannua, miten käytetään lumikenkiä, opin että norjassa etäisyydet on tunteja eikä kilometrejä ja että pienikin lumivyöry voi viedä hakkusi. Tosiaan! Ystävämme Edwardo menetti rakkaan, pitkä aikaisen kiipeilykumppanin lumivyöryssä joka ei oikein ehtinyt kuin alkaa kun se jo päättyi. Yhtä kaikki hakku oli tiessään, eikä sillä pololla ollut edes piipparia mukana.

Lähestymisistä sen verran, että kun lähdette lähestymään Norjaa, tehkää eväät mukaan. On kallista syödä norjassa! varsinkin lentokentällä :) Titysti jos käy hyvä säkä ja lennot on myöhässä niin muistakaa hakea ateria kortteja...mahdollisimman useasti ja eri tiskeiltä ja muistakaa katsoa tuleeko kortit kirjattua vai jaetaanko ne noin vain, jos ei kirjata niin hetken päästä uusikierros. Näin meidän matkanjohtaja John-Peter homman hoiti.

Lisäksi opin että kädet voi mennä niin juntturaan, että ei oo kivaa loppu reissulla. Siis oikeesti jumiin, niin että särkee ja särkee niin, että et nuku. Siis muistakaapa lapset seuraavat asiat: ottakaa rauhassa ensimmäiset päivät, pitäkää kädet lämpimänä, muistakaa palautus protskut, venytelkää kunnolla. Koto puolessa päivystävä lääkäri kuulosti Pasilan Routalemmeltä "Jännä juttu...on tosi jännä...villit oireet...jännät on, jännä...kysäsen vielä toisen mielipiteen" sit se löi reseptin käteen (800mg buranaa ja 50mg tramali). Lopullinen arvaus oli että kylmästä ja verenkierron vähyydestä johtuen lihaksiini on tullut repeämiä ja siksi sattuu...
Kaikenkaikkiaan olis aluksikin voinut olla paremmassa kunnossa. Noin niinkuin fyysisesti.

Mutta jos minä en ollutkaan kunnossa niin norja oli. Jäätä oli ihan juupelisti. Ja kaiken laista linjaa autoista sai bongailla. Kaikkien lähteiden mukaan oli poikkeuksellisen hyvä talvi jääkiipeilylle.

Itse käsieni vuoksi olin seuraa johtajaa-linjalla. Parit arpoutuivat varsin sopivasti loppuen lopuksi. Kaikki sai tehdä vähän mitä huvitti. Minua käsieni taki ja Carlosta useista, toisistaan riippumattomista, syistä ei lähetyttänyt niin päädyimme enimmäkseen haikkailemaan putouksille ja takaisin. Kiivettiin tosin yksi Norjalainen maantien oja kun ei yhtenä päivänä muuta keksitty. Jossa kävinkin melko hauska sattumus(oikeastaan monta) olin saanut ensimmäisen ankkurin valmiiksi niin tipahdin jäähyllyn läpi ja huomasin seisovani vesi putouksessa peruskallio jalkojen alla. Että näin.